sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Afrikkalaiset tanssipuvut


(1. puku)
"Orjat lietsoi löyhytteli, hyvin painoi palkkalaiset:
rauta vellinä venyvi, teräs taipui tahtahana,
hopea vetenä välkkyi, kulta läikkyi lainehena."

(2. puku)
"Kasvoi maahan marjanvarret, kukat kultaiset keolle;
ruohot kasvoi kaikenlaiset, monet muotoiset sikesi.
Ohra on yksin nousematta, Touko kallis kasvamatta."

(3. puku)
"Tuo Kuutar, korkea impi, neiti Päivätär pätevä
piteli pirtojansa, niisiänsä nostelivat,
kultakangasta kutoivat, hope'ista helskyttivät,
äärellä punaisen pilven, pitkän kaaren kannikalla."

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Tutustuminen ja esittelyt

Tästä se kaikki alkaa. Ryhmäyttäminen ja porukan toisiinsa tutustuminen sujui hauskalla tavalla. Ensimmäinen tapaaminen 19.11.2008. Ryhmää ohjaa äidinkielen lehtori Elina Arokangas.





Marjatta korea kuopus

" Marjatta, korea kuopus, aina piikoina elävä, neitosena niekottava, kassapäänä kainustava, päätyi karjapaimeneksi, läksi lammasten keralle ".


keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Peruukki rautamunalle



Tiia ja Laura kokeilivat peruukin tekemistä rautamunalle. Peruukin pohjana on resorineuloksesta valmistettu pipo ja siihen on kiinnitetty metallikiharoita ompelukoneen siksakilla ommellen. Kiharat tarttuivat paininjalkaan ja laitoimme katoavaa tukikangasta paininjalan ja kiharan väliin. Peruukki on nyt pesty ja odottelemme mitä tapahtuu, suoristuvatko kiharat ja venyykö resori.

maanantai 17. marraskuuta 2008

Valmis Taivas- puku

Kuvassa ovat Ansku, Krista, Sanni ja keskellä valmis Taivas- puku.

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Savannin yö

Tämä puku sai innoituksensa jo ennen meidän afrikkalainen villikissa pukua, mutta toteutimme sen myöhemmin. Työ poikkeaa alkuperäisestä suunnitelmasta hieman. Alla siinä on toppi ja siihen ommeltuna kevyttä kangasta. Puku laskeutuu tanssiassa kivasti. Naamion teimme väreihin sopivaksi. Puvun tekemiseen meni kokonaisuudessaan kaksi oppituntia! Petra ompeli topin ja Krista riekaleet.
Petra 14-v: Puku onnistui mielestäni!
Krista 14-v: Tiimi työ sujui hyvin :)

(kuva myöhemmin)